Kauan sitten, joskus 1980-luvun alkupuolella, joukko turkulaisia amatöörimuusikoita päätti perustaa yhtyeen. Kaakkois-Euroopan ja Lähi-Idän kansanmusiikista innoituksensa saaneen kokoonpanon nimeksi vakiintui vuosikymmenen lopulla Balkanin Juhla. Vuonna 1995 nimestä luovuttiin. Niin syntyi Transkaakko.
Vuosien varrella lahjakasta muusikkoporukkaa on tullut ja mennyt. Alkuperäisestä Transkaakosta mukana ovat enää Jaakko Isojunno, Janne Mäkelä ja Pekka Rappu. Yhtyeen musiikkityylikin on muuttunut trad. Balkanista perinteisiä kiintopisteitä karttavaksi ”nykymusaksi”. Vanhasta meiningistä muistuttavat eniten monipuoliset rytmit. Transkaakolle on ihan yhtä luonnollista soittaa biisiä tahtilajissa 7/8 tai 9/8 kuin polkea sitä tasajakoisesti. Tärkeintä on pitää yllä aidon vaihtoehtoisen musiikin tulta. Yhtye kunnioittaa perinteitä muttei takerru niihin.
Daniela Fogelholm: laulu (DizzyQueens, FlipFlop)
Jaakko Isojunno: oboe ja tenorinokkahuilu
Janne Mäkelä: sähköbusuki, baglama, taustalaulu (Flat Four, Stage Band, Tapani Suutari, Janne)
Pasi Nurmi: kitarat, oud, çümbüs
Pekka Rappu: basso, taustalaulu (Kissajoraa)
Johanna Schwela: viulu (Vilperin perikunta)
Jaakko Tolvi: rummut (Pöllöt, Pymathon, Lauhkeat Lampaat, Kiila, Lau Nau, Taco Bells)
All photos by Marjaana Mitikka